Aloitin juuri opiskeluni bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa biologia pääaineenani. Kampuksella vallitsee tosi miellyttävä ilmapiiri ja sinne saapuessani tulee mukava fiilis siitä, että voi olla juuri sitä mitä on.
Opiskelijaelämä on ollut tähän mennessä ihan huippua! Varsinkin nyt opiskelujen alussa kaiken näköistä happeningiä löytyy joka lähtöön. Myös itsenäinen asuminen tekee elämästä ihanaa (vaikka kaikki kotityöt täytyykin hoitaa itse; jostain syystä tiskit, pyykit ja lattiat eivät puhdistu itsestään). Tästä olen aina haaveillut! Toisaalta kaiken tämän kustantaminen vaatii myös työntekoa. Elämäni koostuukin nykyään selvästä kaavasta: study, work, party, repeat.
Meillä opiskelu koostuu käytännössä luennoista, labroista ja kenttäkursseista. Muutakin varmaan vielä tulee mutta näin ensimmäisessä periodissa meillä on lähinnä luentoja. Pahimmillaan yksi luento voi kestää neljä tuntia yhdellä tauolla. Minulla onkin ollut ongelmia pysyä hereillä yksitoikkoista ääntä kuunnellessa. Opinto-ohjaajamme osasi kuitenkin antaa hyvän vinkin: nykyään neulon kaulaliinaa ja pysyn hereillä! Ratkaisu oli varsin simppeli, varsinkin kun aiemmin mm. letittelin hiuksiani yrittäessäni keskittyä. Vaikken pystykään kirjoittamaan muistiinpanoja samalla niin on tämäkin huomattavasti parempi vaihtoehto kuin luentosalissa kuorsaaminen.
Sentrifuugi pyörii ja fuugiputket soi. kuva |
Voisin kyllä suositella yliopisto-opiskeluja muillekin. Kuvittelin tämän olevan hirmuista pänttäämistä mutta kyllä se laiskuus voittaa usein niin omalla kuin muidenkin kohdalla. Vertaistuella pärjää hyvin kun ei meinaa ymmärtää tai ehtiä. Ja aina löytyy hyviä syitä juhlia!
Tällä hetkellä istun ATK-luokassa odottelemassa bileiden alkua; juhlistamme ainejärjestömme vuosijuhlaa. Kovasti toivon, että ehtisin käydä I love me -messuilla pyörähtämässä huomenna, mutta illalla on isot ja kalliit vuosijuhlat joiden vuoksi täytyy lähteä kampaajalle hyvissä ajoin. Pääsen käyttämään vanhojentanssimekkoani uudestaan! Saa nähdä ehdinkö koristella kynnet vai mennäänkö taas yksivärisillä kynsillä.
Pian olen saanut tämän ensimmäisen periodin pulkkaan, ensi viikolla on enää labraa ja tenttejä. Kun syyslomaakaan ei ole vaan sen sijaan on ollut tarjolla 10h päiviä niin viikon päässä häämöttävät vaivaisen 2h päivät houkuttelevat kovasti. Sitten kuun vaihteessa onkin luvassa jälleen muutto, tällä kertaa soluun. Jospa sen jälkeen pääsisin taas kiinni niin bloggailu- kuin lakkailutahtiinkin.