keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Leimaushaaste: Kevään tulo aka miittikynnet

Vihdoin päästään edes raapaisemaan Helsingissä 18.4. järjestetyn miitin pintaa näin miittikynsien muodossa. Teemana oli pastellisävyt. Samat kynnet toimittivat myös leimaushaasteen huhtikuun kynsien virkaa, aiheeksi oli valikoitunut kevään tulo. Pääskysen näkemisestä ei ole päivääkään kesään eikö niin? Eli kynsissä mentiinkin loppukevääseen, hupsista.


Pohjalla on aivan omaa luokkaansa oleva Picture Polishin Whimsy. Se on tosi kaunis vaalean sininen upealla kultaisella shimmerillä. Kynsillä kaksi kerrosta. Harmi että kuvien ottamisessa kesti näin kauan (ikävien mielleyhtymien takia) ja kasvuraja on sen mukainen.


Päälle töpöttelin valkoista lakkaa ja Sinful Colorsin Hottieta meikkisienellä. Lopuksi vielä leimat Seppälän Blackest Blackillä jostain nimettömästä laatasta. Oi että toi Hottie onkin ihanan kimmeltelevä! <3

Nyt pitäisi kyllä jo tsempata kun tämänkin lakkauksen pullokuva näyttäisi uupuvan... Käytetyt lakat kuitenkin ovat:

  • Picture Polish: Whimsy
  • Sinful Colors: Hottie
  • Gina Tricot: White
  • Seppälä Nails: Blackest Black



Sielläpä ne pääskyt lentelee!

Today's nails were for a nail meeting held in Helsinki on the 18th of April. The theme was pastels. They were also for Katarooma's stamping challenge and the theme was spring is coming. And well swallows move back to Finland in spring so tadaa!

Underneath there is Picture Polish Whimsy which is pure love <3 Perfect baby blue with golden shimmer, two coats. On top I dabbed white polish and Sinful Colors Hottie, so sparkly! And the swallows were stamped from a nameless plate. 

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Rairuohoa

Huhhuh, vaikka tuntuu etten tee yhtään mitään täällä niin silti tuntuu kuin koko ajan oisi kiire ja menossa jonnekin... Nyt pikainen postaus pääsiäiskynsistäni ennen kuin menen opiskelemaan bilsakilpailuun (kuinka hikeltä voi kuulostaa :'D). Sen lisäksi tällä viikolla on kaksi työhaastattelua, joista toisen työn sain! Ja se oih niin kauhistuttava vappu, ainakin siinä mielessä kun mitään suunnitelmia ei ole...


Tässäpä siis mun pääsiäiskynnet. Vähän feilasivat nuo pikkurillin ja etusormen kynnet. Tarkoitushan oli tehdä tosi läpikuultava vesimarmorointi glitterin päälle, mikä sinänsä toteutui, mutta kuvio ei erotu yhtä hyvin kuin valkoisen päältä. Kuvio itsessään onnistui ihan hyvin! 

Käytetyistä lakoista en tainnut ottaa kuvaa tai sellaista en ainakaan löytänyt. Ne ovat kuitenkin:
  • Sally Hansen: White On!
  • China Glaze: Glistening Snow
  • L.A. Colors: Lime Life
  • L.A. Colors: Punk
Haittaakse jos julkaisee pääsiäiskynnet vappuna :'D

These were my Easter nails. The watermarble was supposed to look like grass and I think it was good enough! Sadly the design wasn't as visible on top of Glistening Snow glitter polish as I wished. This was just a quickie post, back to study...

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Haastetrio: asu & kynnet / #BestieTwinNails

Johan on ollut taas kaikennäköistä. Ei voi ainakaan sanoa, että elämä olisi tylsää ollut... Kävin mm. miitissä joka oli vähintäänkin mielenkiintoinen kokemus. Siitä postausta vasta vähän myöhemmin, koska en ole mitään jaksanut vielä kuvailla :)


Sen sijaan esittelen nyt nämä kynnet. @damn_ilovenail otti minuun yhteyttä ja kysyi jos haluaisin tehdä hänen kanssaan bestie twin nailit. Valitsimme malliksi nämä @badgirlnails :n kynnet ja molemmat tekivät oman kopion näistä. En tietenkään löytänyt sitä yhteiskuvaa tähän hätään (josta tuli aika mielenkiintoinen kun Vanessa sen teki :D) mutta sen voi käydä katsomassa instagramtililtäni! 


Näissä olikin ihan hirveästi vaiheita. Lakkasin nimettömään ja keskisormeen kaksi kerrosta Sally Hansenin White On! -suosikkivalkoistani ja muihin kynsiin kaksi kerrosta Formula X:n Pedal to the Metal:ia. Huomasitko PTTM:n hienoisen mutta kauniin puna-sinisen shimmerin? Aivan, eikö olekin classy ;) Sitten teippi ja vinyylit keskariin, toiselle puolelle Seppälän musta ja toiselle violetti. Strassit jonoon ja HK Girl päälle, ei pudonnut kuin yksi tällä menetelmällä vaikkakaan niitä ei sen jälkeen voi käyttää enää. Lopulta sain jopa maalattua kukkasköynnökset mustalla akryylimaalilla. 


Vahingossa näistä tulikin sopivat talven ulkoiluasuuni eli mustavalkoiseen takkiin ja violettiin kaulahuiviini. Eli näistä tulikin huhtikuun Haastetrion kynteni. Vannon että viime kuussa koitin tehdä kuivamarmoroidut kynnet mutta lakat eivät erottuneet sävyltään tarpeeksi toisistaan, kone hajosi enkä jaksanut kuvata sitä säälittävää yritystä. Lupaan kuitenkin että tulen tekemään tänä vuonna muidenkin osa-alueiden kynsiä tähän haasteeseen kuin asu ja kynnet :D


Käytetyt lakat:

  • Formula X: Pedal to the Metal
  • Sally Hansen: White On
  • Seppälä Nails: Blackest Black
Olipa muuten kiva huomata, että lukijoita on nyt jo 50! Kiitos teille kaikille ihanat <3

This Champion's League is taking most of my attention but let's try to do this in English also. (Bayern Münich-Porto 44' 5-0) Anyway... nails and stuff... Okay okay, half time so I can probably do this now :P So @damn_ilovenail asked me if I wanted to do bestie twin nails. We chose a design by @badgirlnails (links somewhere up there cause I'm a lazy ass person) to recreate. There was loads of phases to do, painting two layers of white and purple, taping the middle finger with tape and vinyls, placing the rhinestones and painting the flowers free handed. Accidentally they matched perfectly my winter outdoor clothing so I used these for the Haastetrio challenge also. Okay that's about it! I will tell you about our nail meeting when I get my act together and take the pics of my nails and sponsor items :) GO BAYERN! I say the game will finish 7-1 (no cheating in this guess though the post only came out this morning)

torstai 16. huhtikuuta 2015

Shut up and take my money! (osa1)

Niille, jotka tykkäävät ostospostauksista, on hyviä uutisia! Ihan muutamia lakkoja on kertynyt tässä, kun viimeisin ostospostaus onkin lokakuulta... Päätin ainakin osaa lähteä purkamaan ihan postauksen muodossa :)

CesarsShop avasi uuden kivijalkakaupan Helsingin Vuorikadulle Hotelli Arthuria vastapäätä ja tällä viikolla siellä onkin jos jonkinmoista hulinaa ja tarjousta! Tarkoitukseni oli mennä opiskelemaan... mutta päädyin vahingossa Cesarsille. Ja siellä vierähti vahingossa viisi tuntia :'D Jos oon jossain hyvä niin opiskelun välttelyssä. On sanomattakin selvää että noin pitkä aika kynsilakkataivaassa koituu vaaralliseksi, noin niinkuin lompakon kannalta. 



Oma mattapäällyslakkani ei oikeen toimi joten ostinpa OPI:n version tästä keksinnöstä, mukana tuli glittereitä. Zoyan PixieDustien valmistus ollaan lopettamassa, nyt on siis aika ROHMUTA kaikki mitä saa käsiinsä! Cesarsilta näitä saa helpoiten vielä. Kuvassa on upea Zoyan Carter. Niin ja kynsiliima... tällä kertaa vannon etten liimaa sitä kiinni...



Tämä Konadin Square 08 leimauslaatta sai minut ihastumaan ensisilmäyksellä! Noi eläinkuviot on vaan ihan ylisöpöjä :3


Lisäksi kaikki yli 10€ ostoksia tehneet saavat Konadin leimauksen aloitussetin kaupanpäälle! Laatat ja lakat ovat varmasti ihan toimivia, mutta kannattaa kuitenkin ostaa samantien kunnollinen löllöleimasin. Tuolla kovapäisellä turhautuu aika varmasti. 


Nämä ja seuraavien kuvien lakat on tilattu muualta, mutta Fun-lakkoja löytyy myös Cesarsin hyllystä ja ne on muuten ihan MUST HAVE! Punainen on Colores de Carolin Fury. Se oli vähän heräteostos mutta oijoi nää Funit ovat olleet himotuslistalla jo pitkään. Kyseessä ovat Starry Night of the Summer ja Anna. 


Tämän Funin raahasin itseasiassa Cesarsilta, ja onkin kallein ostamani lakka. Mutta juuri sellainen glitterpommi, jota olen aina etsinyt! Aurinkolasit esiin, kuvassa 24 Karat Diamond! Nfu Oh htf (hard to find) lakka 51 löytyi MiNailsin käynnillä. 


Ihanaiset Picture Polishin lakat kuuluvat myöskin Cesarsin valikoimaan. Nämä oli ihan pakko saada ja vielä kelpaisi vaikka kuinka moni merkin lakoista!

cesarsavajaiset

Tuossa näkyy avajaisviikon ohjelma! Itse vietin päivän Kosmetiikkamatkalla (ennen Kitty Has Claws) Niinan ja Blood and Polish Miljan kanssa. Hyvät olivat tarjoilut ja hypisteltiin varmaan kaikki kaupan lakat läpi :D Mut saattaa bongata Cesarsilta vielä lauantaina ennen miittiä. Ihanaa kyllä tavata uusia kynsihörhöjäharrastajia! ^^,

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kun tuuli (toivottavasti) kääntyy

Pikainen kuulumiskatsaus ennen kynsiä: Ylppärit ovat ohi, ne menivät oikeen mallikkaasti. E:n keskiarvolla jätin hakemuksen viime viikolla yhteishaussa haku täytettynä biologian koulutuksilla. Ylppäreiden jälkeinen aika onkin ollut täynnä pettymyksiä ja kokoaikainen mitääntekemättömyys ja yksinäisyys ovat alkaneet painaa... Mm. Madridin matka josta puhuin peruuntui, koska sairastuin angiinaan.

Eilen kuitenkin aamulla kun heräsin huomasin voittaneeni Bunnytailnailsin arvonnassa arvattuani pupu sisustuselementtien määrän lähimmäksi oikeaa! Ai että nousi hymy huulille! :) Päivä vaan parani onnistuneiden kynsien ja treffien myötä ^^, Mutta esitelyssä nyt vähän vanhemmat kynnet. Jospa olisi onni kääntynyt parempaan päin...

Blogeissa/instassa on näkynyt viimeaikoina paljon oransseja liukuvärejä. Itsekin tein sellaiset n. kuukausi sitten. Ja tässä lopputulos!


Kamera vähän sekosi kaikesta neoniudesta, nämä oli TOSI kirkkaat! 


Liu'un tein vaahtomuovi palasella (kyllä käytän vaahtomuovia enkä meikkisientä vaikka niitä olisi..) valkoisen päälle. Päällyslakka vähän levitti lakkoja mutta ei se menoa haitannut! Meinasin leimata mustia perhosia liu'un päälle mutta ne ehtivät tuhoutua ennen päällyslakan laittoa ja jätin ne kokonaan pois. Voi vitsi rakastan kyllä koko sydämestäni näitä käytettyjä lakkoja!!


Käytetyt lakat:

  • China Glaze: Sun of a Peach
  • L.A. Colors: Dimple
  • China Glaze: Thistle Do Nicely
Onko mehujää(kynnet) kevään/kesän must juttuja?

I've seen a lot of icelolly gradients in blogs/instagram lately. I did mine about month ago. And these were SOOO bright! I did the gradient with a sponge on top of white polish. And oh how I love the polishes <3 I was going to stamp some black butterflies but I messed that up. But I liked it how it was :) Some times less is more!

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Back in business!

Loistokas paluuni blogimaailmaan! Katsotaan nyt miten tämä käy...


Näistä kynsistä tuntuu olevan ikuisuus. Vikat pyöreä kärkiset lakkaukset. Ja voin sanoa etten kaipaa kulmattomuutta yhtään! 

Tumma lakka on Dance Legendin yhteistyölakka Anna Gorelovan kanssa, pöllölakka nimeltä 16 Sage. Se on vähän hankala kuvailtava, shiftailee moniin erisävyihin. Hologlitter on kuitenkin aivan ihana! (ja tekee lakasta painajaismaisen poistaa) Kahden kerroksen jälkeen kynnet taisivat vielä vähän kuultaa läpi, koska toiseen käteen muistelen laittaneeni kerroksen luottomustaani Seppälän Nails Blackest Blackia Sage kerroksen alle. 


Kukkaset on kokokynnen waterdecaleja, jotka olen ostanut She Sells SeaShells -kaupasta. Nämä toimivat oikeen hyvin, tosin oletin niiden kiinnittyvän itsestään kynnelle, mutta pohjalla täytyi olla märkä lakka. Pohjalla on jälleen Seppälän musta, koska muuten kynnet olisivat näkyneet läpi.


Käytetyt lakat:
  • Nails: Blackest Black
  • Glisten & Glow: HK Girl
  • Dance Legend/Anna Gorelova: 16 Sage
  • Kokokynnen waterdecalit She Sells Seashellsiltä
Kai teillä oli ikävä mua :3

I'm back! Today I have some gerberas with Dance Legend 16 Sage to show you. Sage is a pretty hologlitter which is hard to discribe (and to remove). I put my favourite black underneath Sage so that it built up opaque easier. The gerberas are whole nail waterdecals from She Sell Seashells. They worked nicely but needed a wet polish underneath to stick them on. Okay, good story short, the nails were pretty, not spring-y enough but you love to have me back, right? ;)