sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Voiko kynnet olla huorahtavat?

En osaa sanoa :D Nämä olivat kuitenkin aika lähellä.

Inspiroiduin @yagalan kynsistä. En alunperin tykännyt yhtään negative space 
-koristelutyylistä, mutta sitten yhtäkkiä tuli hirveä himo tehdä sellaiset. Enkä edes ole ainoa jolle on käynyt näin. Kyllä tämä on outo harrastus!

Iskän rakentama lampi takana :) Isänpäivänä otettu kuva.
Lakkasin pohjalle kerroksen sekä Trindin Nail Repairia että Lumenen CC Nail Concealeria. Viimeksi mainittu teki kynsistä huolitellun mutta luonnollisen näköiset. Saatan tehdä siitä arvostelupostauksen erikseen joskus toisten. 


Sitten kaivoin esiin mustan akryylimaalin ja Mereneidiltä ostamani hyvin pienikärkisen siveltimen. Vetelin sillä ruudukko kuvion ja tein risteyskohtiin erikokoisia palloja. Tarkoitukseni oli maalata one stroke -kukkasia, mutta jostain syystä akryylimaali ei halunnut enää HK girlin päälle tarttua. Luulen, että se on liian sileää. Niinpä käytinkin water decaleja.

Näistä tuli mieleen semmoiset sukkahousut. Tykkäsin näistä ja mielessäni onkin jo toisenlaiset negative space -kynnet :) Huomasiko kukaan muuten kynsieni muodon muuttuneen? Kynsieni kulmat napsuivat ihan huolella, joten viilasin ne pois. Nytpä ei ole mitään, mikä napsuisi! 


Luv,
Johanna xx

4 kommenttia:

  1. Otsikko nauratti kovasti. Sitte katoin kynsiä, että hä, eihän näissä oo mitään huorahtavaa... Hieno lakkaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hyvä että otsikko toimi niinkuin halusin! Vähän täytyy provosoida ;)

      Poista
  2. Näh, ei ne huorahtavat ole, ehkä sensuellin seksikkäät, sanoisin? Mutta tosi kauniit :) Ja aika omituista, muistan vielä pari viikkoa sitten tuijottaneeni negative space -kynsiä mitäv*ttuamäoikeenkaton -ilmeellä, ja todenneeni ettei voi olla kamalampaa tapaa koristella kynnet, mutta nyt mä jostain syystä ihastuin näihin aivan vallan, ja tekisi mieli itsekin toteuttaa jonkinlaiset negative spacet... Hassua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) ehkä noi on kuvaavampia sanoja! Ja mitenköhän kaikkien uusien juttujen kanssa käy aina näin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)